Näyttöportfolion kirjallinen osuus, viimeinen tekstini (ehkä) tähän blogiin.
Raisa Aine
APE- tuutorini on Tiiu
Portfolion esitän 26.5.2016, koostin powerpoint esityksen pääasiassa kuvin.

Kasvuni opettajaksi on ollut ehkä opiskelu-urani vaikuttavin kokemus. Kun istuin ensimmäisenä lähiopetuspäivänä luokassa, kalskahti korvaani Tiiun sanat "tervetuloa tulevat opettajat". Opettajat? Minustako opettaja? Oikeasti? Tämä lähtökohta oli todellakin olemassa, en oikein tiennyt mitä opinnot tuovat tullessaan. Ajattelin, että ei oppi ojana kaada, joten olin kyllä täysillä mukana, siitä huolimatta että olin epävarma. Miksi sitten istuin luokassa, voi joku ihmetellä. Äitini on tähän syyllinen, hän on kannustanut hakemaan opettajakorkeakouluun vuodesta toiseen. Nyt pääsin sisään ja otin tietysti paikan vastaan. Odotuksia opintoihin ei ollut, mutta kohdallani voi sanoa, että nälkä kasvoi syödessä.

Työn ja opintojen yhdistäminen oli yllättävän helppoa, neljä kokonaista päivää poissaoloa, ainoastaan! Maanantai-illat kuluivat kyllä AC opetuksen parissa, mutta aina iltaisin. Opetukseen valmistautuminen oli mahdollista toteuttaa iltaisin ja kokoonnuimme lisäksi ryhmäni, Haltin kanssa usein. Haltin ryhmästä tuli nopeasti tiivis ja onnellinen tiimi, lopulta ystävystyimme. Jaoimme opintojen lisäksi myös arjen ongelmia, oli helppo jakaa kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Osalla meidän ryhmästä oli pieniä lapsia, se aika on itsellä takana, mutta nautin joka hetkestä kun äidit venyi ja paukkui. Hyvällä tavalla tietysti  Eli otin lasin viiniä, söin sushia ja äidit nukutti tai imetti toisaalla lapsiaan <3

Opettajaopintojen ensimmäiset askeleet olivat haparoivat, enhän tiennyt mihin leikkiin ryhdyin. Askel askeleelta tulin polulla varmemmaksi kulkijaksi ja yhtäkkiä huomasin käveleväni tietä tulevaisuuden ammattiin. Matka on ollut huikea kohdallani ja kasvu opettajuuteen sitä myötä merkittävä. Mikä osaamiseni kehittymisessä on ollut sitten merkittävintä? Ehdottomasti oman osaamisen tunnistaminen, opin vähitellen yhdistämään oman elämäni palasia palapeliksi, josta koostui pikkuhiljaa ammatillinen opettaja. Sain kerta kerralta itselleni lisää varmuutta osaamisestani. Osasin hyödyntää jo opittuja asioita elämänpolultani ja sain punottua niistä ammatillisen opettajan. Myös sellainen osaaminen, joka ei ole ollut mielestäni elämässäni merkittävää, muuttui merkittäväksi. Hyödynsin sisäistä motivaatiotani ja opiskelin paljon enemmän kuin olisi edes tarvinnut. Imin tietoa itseeni kuin sieni.

Tein opeopintojen aikana myös pakollisia muita opintoja vahvistaakseni osaamistani niiltä osin, kuin ajattelin oppia tarvitsevani ja ehkä erityispedagogiikan opinnot olivat koko vuoden huimaavin opintokokonaisuus. Kirjaimellisesti lamppu syttyi pääni päälle ja entistä voimakkaammin tunsin olevani oikealla tiellä. Taisin samalla hämmentää tulevan opetusharjoitteluni ohjaavan tutor opettajan Pirkko Kepasen erkka suorituksella, jos yhtään Pikeä lohduttaa hämmensin myös itseäni. :) Toinen mieliin jäänyt opintojakso oli ammattikorkeakoulupedagogiikan kurssi, jossa pohdittiin millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa. Tähän opintojaksoon mielipiteeni ja ajatukseni kehittyivät kevään kuluessa huimasti. Kirjoitin aiheesta lopulta parini kanssa mielipidekirjoituksen, joka todennäköisesti vielä julkaistaan. Siitä ei siis enempää, mutta ehkä mielipiteeni tuli siinä esille, aika näyttää.


Osallistuin kevään kuluessa professori Kirsti Lonkan luennolle kahteen otteeseen, kirjoitin myös blogiini hänen luennostaan. Voi sitä energiaa, mikä hänestä huokui. Samaistuin myös hänen tyyliinsä, huojentavaa on, jos professori voi puhua, kuten hän puhuu. Ehkä minäkin tulen toimeen suuni kanssa. Lainasin innoissani myös hänen kirjansa Oivaltava oppiminen ja luin sen hetkessä kannesta kanteen. Minusta tuli Kirsti fani! Hän kertoi, kuinka opetusmenetelmien uudistaminen on yhtä helppoa kuin hautuumaan siirtäminen, uskon sen. Otan lapion käteen ja olen yksi haudankaivaja Kirstin koulukunnassa. Opin nimittäin sen, että Lonka on ihan oikeassa. Perinteinen opetustyyli pitäisi haudata ja nopeasti. Toki sillekin on koulumaailmassa paikkansa, mutta aktivointi ja uudet opetusmenetelmät ovat tätä päivää. Sain opetusharjoittelussa paljon positiivista palautetta juuri siitä, etten käyttänyt tylsiä kalvoja ja huomioin opiskelijoiden vireystason opetuksessa. Kun nukuttaa, silloin tanssitaan ja kun jaksetaan kuunnella, silloin puhun. Selvennettäköön, että ei oikeasti tanssittu, mutta tunnillani väiteltiin, keskusteltiin, kuunneltiin ja opittiin.

Mietin, miksi juuri oikean opetusmenetelmän valinta oli opetusharjoittelussani niin suuressa rooliisa ja muistin tämän Haltin syksyn opetuksesta:



"Hyvä opettaja valitsee opettamistapansa joustavasti sen mukaan, miten hyvin ne edistävät opetuksen tavoitteiden mukaista opiskelua ja oppimista"
Allekirjoitan tämän kyllä täysin!


Viimeisenä tähän portfolioon tuli miettiä, missä osaamisalueissa aion jatkossa kehittää itseäsi ammatillisena opettajana? Opetusharjoittelun aikana jo huomasin, että mikäli opettaja muistaa opetuksen perusperiaatteet, hän pääsee pitkälle. Eli tavoitteeni on kehittää itseäni ammatillisena opettajana juuri näiden opetuksen perusperiaatteiden suhteen, nyt ja aina. Pyrin suunnittelemaan opetukselle selkeän rungon, miettien mitä ja mitä opetan. Ennen kaikkea tulen miettimään tapoja, joilla oppiminen menee perille. Tässä vaiheessa mainitsemani haudankaivaja herää minussa henkiin. Vain mielikuvitukseni on rajana, jolloin ei ole mitään hätää, se on nimittäin vilkas.
Huomasin opetusharjoittelun aikana myös sen, että kaikki opetusmetodit eivät sovi kaikille, siinä onkin seuraava haaste löytää kultainen keskitie opetusmenetelmien suhteen. Toiset tykkää teoriasta ja toiset käytännöstä, osa taas niiden yhdistämisestä. Opettajana toivon osaavani havainnoida opiskelijoita opetustilanteen aikana, sillä mikään ei estä minua vaihtamasta menetelmää kesken opetuksen. Päämääränä oppiminen, ei bulimia oppiminen. Tämäkin termi tuli minulle Kirsti Lonkalta. Tämä bulimia oppiminen oli minulle hyvin tuttua oppimista omalta yliopistoajalta, jolloin pänttäsin asioita tenttiin, oksensin paperille ja unohdin. Kuka tästä loppujen lopuksi hyötyy eniten? Ei kukaan. Eli minä tahdon olla opettaja, joka oikeasti opettaa ja saa aikaan myös oppimista.

Lopuksi loppuyhteenveto, arviointi tai tentti. Kuulostavat helpoilta, mutta tässä minulla on myös oppimista. Arviointi ei ole helppoa, tänään annoin arvosanat oppimispäiväkirjoista omille opiskelijoille ohjaavan opettajan kanssa. Oli todella palkitsevaa lukea päiväkirjoja ja huomata miten oppimista oikeasti tapahtui. Opin myös itse paljon opiskelijoilta sekä opetuksen aikana että päiväkirjoja lukiessa. Parasta oli ehdottomasti huomata se, kuinka paljon opiskelijat oppivat opetukseni aikana. Näistä liitin katkelmia ydinsuunnitelmaani.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta minusta syntyi opettaja. Olen hyvin innoissani tästä tunteesta ja toivon, että joku oppilaitos vielä ymmärtää hyödyntää tämän intoni ja palkkaa minut.

Lopuksi kiitos Tiiu, Pirkko, Outi ja Sanna. Kiitos team Halti.

Opetusharjoittelun reflektointi

Pitkästä aikaa palaan blogiini. Kevät etenee ja kesä jo kolkuttaa ovella. Muuttolintuja olen tämän kevään aikana bongannut jo paljon, joutsenet, hanhet, kurjet, töyhtöhyypät, kuovit, västäräkit, kiurut ja viimeisimpänä taivaanvuohi eilen. Kevääseen on kuulunut monenlaista ja ennen kaikkea parasta ja antoisinta on ollut opetusharjoitteluni. Tein heti harjoitteluni alkuun päätöksen, etten kerro yksityiskohtaisesti harjoittelustani blogissa, jotta opiskelijoiden yksityisyyden suoja pysyy. Nyt on kuitenkin aika reflektoida harjoitteluani yleisellä tasolla. Ydinsuunnitelmani puolestaan on hyvinkin yksityiskohtainen ja pitkä.

Sain luvan aloittaa haun harjoitteluun jo joulukuussa ja siitä asti odottelin, milloin harjoittelupaikka löytyy. En pitänyt mitään kiirettä harjoittelun suhteen vaan ajattelin aktivoitua vasta syksyllä. Vihdoin kaksi liiketalouden yksiön opettajaa Sanna ja Outi reagoivat harjoittelupyyntööni lähes minuutilleen samaan aikaan.  Harjoittelupaikka siis löytyi. Tästä seurasi pikainen konsultaatiopuhelu opettajakorkeakoulun Sirpalle, mitä teen kun haluan harjoitella molemmissa. Onneksi sain poikkeuksellisesti luvan tehdä opetusharjoittelun kahdelle opettajalle ja en voisi olla kiitollisempi tästä mahdollisuudesta. Tämä samalla tarkoitti sitä, etten selviäisi harjoittelusta ilman opintovapaata ja sen anoin sitten seuraavaksi. Opintovapaa nimittäin mahdollisti sata prosenttisen mahdollisuuden oppimiselle.

Viimein tuli hetki, jolloin tapasin molemmat opettajani ja selvitimme opetusharjoittelun kulun. Outi opettajan kanssa jaoimme reilusti opetuksen 50/50 periaatteella, joten sain oikeasti olla osa opetusta. Olin hyvin otettu, että sain näin suuren osuuden kurssista ja kaiken lisäksi hyvin vapaat kädet opetuksen suhteen. Kurssi oli Oulun ammattikorkeakoulun, liiketalouden yksikön markkinoinnin syventävä kurssi. Opetus pidettiin 3. vuosikurssin opiskelijoille, aiheena markkinoinnin johtaminen. Sain itselleni opetettavaksi kurssilta myynnin esimiehen tehtäväkentän, asiakkuuksien hallinnan ja kannustimet. Pääsin omalle mukavuusalueelleni, sillä työelämässä olen tekemisissä asiakkuuksien hallinnan kanssa päivittäin ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinon leima on vielä märkä. Tein sen juuri ennen opettaja opintojen alkua oppisopimuksella nykyiseen työpaikkaani.

Terwa-akatemiassa sovimme opetuksesta, että olen osa valmennusta, varsinaista opintojaksoa heillä ei edes ole. Opiskelijat osallistuvat tupa, paja ja seminaari työskentelyyn ja valmentajan rooli on valmennus, ei opettaminen.  Avaan blogiini akatemiavalmennuksen perusidean. Valmentaminen perustuu Nonakan ja Takeuchin hiljaisen tiedon kehittymisen mallin. Tämä kyseinen malli tunnetaan paremmin nimellä SECI-malli. Mallissa katsotaan ihmisen oppivan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jolloin hiljainen tieto siirtyy erilaisissa kanssakäymisessä työntekijältä toiselle. Tässä Terwa-akatemian tapauksessa siis opiskelijalta toiselle.

Sosialisaatio eli tietojen, kokemusten ja tuntemusten jakaminen käynnistää hiljaisen tiedon kehittymisen mallin. Yleisesti voidaan sanoa, että sosialisaatio muodostuu yrityksen työkulttuurista, toimintamalleista sekä ajattelutavoista, sisältäen yrityksen arvot ja normit. Sosialisaatiota, eli tiedon ja kokemusten yhteisöllistä jakamista, tapahtuu muun muassa yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa esimerkiksi mentorointisuhteessa, pari-, tiimi- tai projektityöskentelyssä sekä erilaisissa palavereissa ja muissa tapaamisissa. Sosialisaatiossa syntyy uutta hiljaista tietoa, kuten erilaisia käsityksiä, asenteita sekä toimintatapoja. Tilanteille, joissa sosialisaatio syntyy, tyypillistä on niiden epämuodollisuus, joka tuo mukanaan rennon työilmapiirin, jossa vapaa assosiaatio nousee esille. Toisin sanoen tilanteet, joissa stressi ja paine ovat vallitsevia, sosialisaation mahdollisuus on minimaalinen. Tästä syystä työajan ulkopuolinen vapaa-ajan toiminta työntekijöiden kesken, kuten virkistyspäivät tai saunaillat, ovat hyviä sosialisaation edistäjiä ja samaan aikaan sen tehokkaimpia käynnistäjiä.

 

Toinen vaihe tiedon kehittymisen mallissa on ulkoistaminen. Ulkoistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa hiljainen tieto muokkautuu käsitteelliseksi. Ulkoistamisessa jatketaan sosialisaation tuoneen tiedon jatkokäsittelyä käsitteellisempään muotoon. Kun hiljainen tieto on muuttunut käsitteelliseksi, kyseisestä asiasta voidaan keskustella oikeilla termeillä, ja sitä voidaan jakaa edelleen muille työntekijöille. Yleisimmät tilanteet, joissa ulkoistamista tapahtuu, ovat pääsääntöisesti tavoitteellisia ja muodollisia tilanteita, kuten esimerkiksi kehitys-, ideointi- tai suunnittelupalavereja. Hiljaisen tiedon ulkoistamisessa tiedosta muodostuu käsitteellistä raakatietoa, jota ei voida käyttää sellaisenaan ammatilliseen toimintaan, vaan sitä pitää vielä jalostaa ja dokumentoida.

SECI-mallissa hiljaisen tiedon ulkoistamista seuraa yhdistäminen, jolloin tieto dokumentoidaan näkyväksi. Yhdistämisellä tarkoitetaan tiedon soveltamista esimerkiksi ohjeiksi, säännöiksi, kuvioiksi sekä kaavioiksi. Tällöin hiljainen tieto muuttuu täysin näkyväksi tiedoksi, jota on helpompi siirtää yrityksen sisällä työntekijältä toiselle. Yhdistämistä voidaan tehdä esimerkiksi viikkopalavereiden jälkeen, jolloin palaverissa päätetyt asiat dokumentoidaan. Yhdistämisvaiheessa tiedon dokumentoinnilla mahdollistetaan hiljaisen tiedon jakaminen sekä sen pysyminen organisaatiossa. Kun hiljaisesta tiedosta saadaan käsitteellistä, tieto motivoi työntekijöiden yksilötason oppimista sekä edelleen heidän työskentelyään.

Neljäs ja viimeinen vaihe on tiedon sisäistäminen. Yleisesti sisäistämisellä tarkoitetaan toteuttamisen taitamista. Kun uusi tieto on informoitu kaikille organisaation työntekijöille ja otettu käyttöön, tieto on sisäistetty. Tässä vaiheessa hiljaisesta tiedosta on tullut näkyvää ja samalla käytännön toimintaa, joka tekemisen ja oppimisen yhteydessä synnyttää edelleen uutta hiljaista tietoa. Näin ympyrä sulkeutuu ja vuorossa on taas sosialisaatiovaihe, jolloin hiljainen tieto alkaa kehittyä uudestaan SECI-mallin mukaisesti. Tämä mahdollistaa organisaation jatkuvan kehittymisen ja oppimisen, mikäli esimiestointa sekä työilmapiiri tukevat hiljaisen tiedon kehittymisen mahdollisuutta. Uuden hiljaisen tiedon syntyminen on mahdollista ainoastaan, jos työntekijät ovat myötämielisiä uuden tiedon sisäistämiselle. Jos työpaikalla esiintyy muutosvastarintaa uutta tietoa kohtaan, eikä sitä oteta tehokkaasti käyttöön, voi sen sisäistäminen muodostua tiedonsiirtymisen pullonkaulaksi. Tämä tilanne ei synnytä myöskään uutta hiljaista tietoa, jolloin tulevaisuudessa voi olla vaarana, että uusi tieto kuolee.

Harjoittelussa akatemialla huomasin aika nopeaa, ettei malli toimi käytännössä niin hyvin, kuin olisin sen toivonut tai ajatellut toimivan. Puolustettakoon akatemiaa sillä, että se on toiminut vasta vuoden. Pohdin näitä epäkohtia enemmän ydinsuunnitelmassani, enkä ala niitä blogissani enää toistamaan. Mitä harjoitteluni akatemialla minulle opetti, on se, että koen olevani valmentajaksi valmis any time. Malli on mielenkiintoinen ja minulle entuudestaan yliopisto-opinnoista tuttu. Valmentaminen on minulle hyvinkin luontevaa. Tunsin myös jakavani opiskelijoille osaamistani ja uskon, että positiivinen tunne oli molemminpuolinen. Esimiehenä toimiminen ja valmentaminen eivät kovin paljoa poikkea toisistaan. Toki valmentamiselle on omat ohjeensa, mutta hyvin luontevaa valmennus oli minulle ensi metreistä lähtien.

Opetusharjoittelussa PERINTEINEN opettaminen oli kuitenkin kokemuksena huomattavasti antoisampi ja sitä myötä myös palkitsevampi. Opiskelijat kirjoittivat opetuksestani oppimispäiväkirjaa ja palaute on ollut erittäin kannustavaa. Osa sai opetuksestani paljon irti, osalle opetus jäi ehkä hieman kevyeksi tai he kaipasivat lisää teoriaa. Ymmärrän hyvin jokaisen palautteen ja myös sen, että se mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle. Oppimispäiväkirja onneksi avaa minulle opettajana ajatuksia, joita en luokassa saa irti opiskelijoista. Otin jokaisen päiväkirjan lukemisen oppimiskokemuksena itselleni ja kaikista myös opin. Tämän saman huomasin jo opettajan pedagogisia opintoja tehdessä, osa piti yhdestä menetelmästä ja toisille ne eivät sopineet. Tämä oikean menetelmän löytäminen tulee olemaan opettajan suurin haaste nyt ja aina.

Pidin erittäin käytännönläheistä opetusta, tarkoituksella. Perustelut tähän on yksinkertaisesti se, että pystyin tällä kurssilla luontevasti liittämään käytännön osaamiseni opetukseen. Toki pohjalla opetuksessani oli teoria, mutta puin opetuksen tarinan/ kerronnan muotoon. Koin heti ensimmäisestä opetuksesta lähtien voimakkaan tunteen, siitä miten kasvoin opettajaksi tämän kevään aikana. Oli hieno tunne havaita, miten huiman kasvun olen tehnyt tämän vuoden aikana. Silti suurin kasvu tapahtui vasta opetusharjoittelussa. Kirjasin jo syksyllä hopsiini osaamisalueita, jotka eivät ole minulle niin vahvoja. Nyt harjoittelun myötä myös nämä osaamisalueet on täydennetty. Sain erityispedagogiikkaan kosketuksen lisäopintoina ja kv osaamiseen paljon osaamista harjoittelun aikana.

MUTTA ennen kaikkea minusta tuli harjoittelun aikana opettaja. Uusi ja tuore opettaja, hyvin itsevarma ja innostunut opettaja. Kasvu oli silmin nähtävää ja käsin kosketeltavaa. Jos jokainen ope opiskelija saa kokea samanlaisia onnistumisen kokemuksia niin hyvä tulee :) Silti tärkeintä mitä tällä opettajalla on, on oma perhe, joten liitän tähän kuvan meidän vappuilosta. Tässä on minun jalokivet, rakkaista rakkaimmat, Heikki, Johanna ja Eelis, sekä siskon tyttö lainassa <3

Lopuksi tahdon kiittää Pirkko tuutoria sekä Outi ja Sanna opettajia. Ilman teitä tämä kokemus opetusharjoittelusta ei olisi näin ihana. Te teitte harjoittelusta helpon, innostavan, mukavan ja erittäin opettavaisen kokemuksen. Opettajaksi kasvu oli helppoa nimenomaan hyvissä ja ammattitaitoisissa käsissä. Toivottavasti harjoittelun jälkeen pääsen mahdollisimman pian kokeilemaan opettajan siipiäni, intoa, halua ja tahtoa löytyy!

Kiitos myös Halti team, jokaisen askeleen on Haltin team kulkenut mukana. Halti vuori haudattiin jokunen viikko sitten RIP Halti. Onneksi vuorelle kiivennet jatkavat yhdessä yhteistä matkaa.

Ikävä kyllä jouduin luopumaan myös opetusharjoittelun aikana rakkaasta ystävästäni. Jotta elämä ei olisi helppoa, testattiin harjoittelun aikana myös sitä, miten selviän tällaisen suru-uutisen kanssa. Tulevana puhetyöläisenä, pidin muistopuheen, selvisin siitä ja kirkossa alkusoitosta. Laitan tähän loppuun linkin, josta soittoni näkyy. Eli Bach ja Air kyseessä. Virheet, joko siitä että olen ruosteessa tai siitä, että itken...

https://www.youtube.com/edit?o=U&feature=vm&video_id=nJINHC5FQLg

Erityispedagogiikkaa ja lamppu syttyi

Meninkin pohtimaan, että erityispedagogiikka on yksi alue, jossa tarvitsen vielä oppia. Mikä tunne, kun lamppu syttyy päässä ja osaan soveltaa osaamistani! Tämä tunne on jotain uskomatonta, minä opin :) Tässä siis erityispedagogiikan tehtävä myös jaettuna blogissani. Sain hyvän palautteen opettajaltani, joten tiedän olevani oikeilla jäljillä.

Työskentelin joku vuosi sitten kaupparatsuna terveydenhoitomaailmassa ja tutustuin työkseni erilaisiin erityistä tukea tarvitseviin ihmisiin. Työnkuvani oli moninainen, mutta pääasiassa autoin asiakkaita asentohoidossa, nukkumisessa ja päivittäisissä askareissa, tarkoituksena helpottaa heidän oloaan. Kuljin sairaaloissa, terveyskeskuksissa, psykiatrisilla osastoilla, kehitysvamma yksiköissä, teho-osastoilla, missä vain missä nukutaan, istutaan ja ollaan. Oli kyseessä vanha, nuori, vastasyntynyt, vuodepotilas, pyörätulipotilas, tetra tms, minä tein kaikkeni auttaakseni ja helpottaakseni heidän oloaan.

En alkuun edes tajunnut erityispedagogian luennoille tullessani, miten laaja osaaminen minulla on tältä saralta, tosin terveydenhuolto puolelta, mutta mikä minua estää hyppäämästä opettajan saappaisiin ja miettimästä asiaa opettajan näkökulmasta. Tässä alla tapausselostus, jonka tein ollessani töissä vielä kaupparatsuna. Case kuvastaa sitä kauppatieteilijää joka minussa asuu, eli halusin, sen lisäksi että sain palkkaa mitata työni tuloksia. Tämä case on yksi monista onnistumisistani työssäni. Case perheeltä on lupa casea näyttää ja käyttää, joten estettä kaikille jakoon ei ole. Tämä erityisen tuen tarpeessa oleva tyttö ei siis ole fiktiivinen, mutta lopussa hänen opettajansa on.


Raisa Aine: erikoispatjan toimivuus erittäin korkean riskin ja kivuliaan potilaan hoidossa
Tapausselostus
Kemiläisperheen 17-vuotias tytär (SK) putosi ponin selästä vuonna 2006. SK on nyt 17-vuotias, 150 cm pitkä ja painaa noin 58 kg.

Diagnoosit:

Distensio plexus brachialis l.sin; Status post WAD; Medullopatia post WAD; CRPS 2 extremitatum superior l.-sin sequelae laesio plexus brachialis status post contrusion et distension region glenohumeale; Status post C I/II fasettinivelsubluksaatio (30 asteen).

(Plexushermon venytysvamma seurauksena olkaluun iskusta. Crps 2 (kipu), selkäydinvaurio, C1 ja C2 tasolla on fasettikapselisto rikki, kaularangassa on 30 asteen subluksaatio.)

Näiden pohjalta potilaalle on määritelty 90%:n invaliditeetti. SK:n jalat liikkuvat, mutta vammoista johtuen hän kärsii jatkuvasta hermokivusta, päänsärystä ja kaksoiskuvista. Erityisinä ongelmina ovat juuri jatkuva hermokipu sekä kipu kaularangan alueella. Kiputaso VAS-skaalalla arvioituna on 9-10, jonka tähden SK ei ole voinut nukkua kunnolla ja levollisesti moneen vuoteen.


Lähtötilanne
Vuoden 2012 maaliskuussa perheen sairaanhoitajakoulutuksen saanut äiti otti yhteyttä Raisa Aineeseen, sillä SK kärsi edelleen onnettomuuden jälkeisistä jatkuvista kivuista. Hänen nukkumisensa oli vaikeaa, ainoa hyvä nukkuma-asento on lähes istuva, tyynyin tuettu asento. Kaularankakivut olivat kovat, vamma esti liikkeen, eikä esimerkiksi nukkuminen kyljellään ollut mahdollista.

Potilaan kotikuntaan oli tehty anomus erittäin korkean riskin erikoispatjasta, mutta se evättiin, koska kokonaistilanne oli epäselvä eikä potilaalla ollut olemassa olevaa painehaavaa. SK:lle tehtiin Raisan aloitteesta Braden-riskiluokitus ja todettiin, että hän erittäin korkean riskin potilas. Tämän jälkeen Raisa ehdotti erikoispatjan koekäyttöä.


Erikoispatja koekäyttöön
Patja toimitettiin SK:lle välittömästi. Patjan käyttöönoton jälkeen nukkuminen helpottui huomattavasti. Äiti kommentoi tilannetta seuraavasti: "Aiemmin nukahtaminen vaati tuntien taistelun, nyt se onnistuu heti ja yöunen pituus on nyt normaali. Yöuni oli aikaisemmin pätkittäistä, nyt SK nukkuu jopa 10 tunnin unia keskeytyksettä. Herätessä tytöllä on levännyt olo ja tunne että on virkeämpi. Nukkuminen on tärkeää kipupotilaalle, ja nyt SK voi levätä kunnolla. Päiväunet onnistuvat myös. Aiemmin ne onnistuivat vain silloin, kun SK oli erittäin rasittunut."

SK:n keskushermosto ja ääreishermosto ovat sekaisin ja ne viestittävät kipua herkästi. Esimerkiksi hellän kosketuksen SK aistii kipuna. Nyt erikoispatjan avulla keho lepää ja rentoutuu.


Koekäytön aikana uusi anomus patjalle
Asiassa ei annettu periksi, vaan erikoispatjaa anottiin uudestaan. Nyt Raisa avusti siinä, miten anomus tulee tehdä. Uusi anomus perustui Braden-riskiluokituksen lisäksi muun muassa havaintoihin tytön olotilan paranemisesta. Jo lyhyessä ajassa sängyn päätyä oli voitu laskea hiukan alemmaksi, ja tyttö oli nukkunut yönsä paremmin. Myös kipulääkäri ja fysioterapeutti antoivat puoltavat lausuntonsa hakemukseen.


Uusi erikoispatja
Maksusitoumus myönnettiin ja SK:lle hankittiin uusi erikoispatja. Nyt hankitussa patjassa on koekäytettyyn patjaan verrattuna erona se, että patja varustettiin reunatukivaahdolla, jolloin tyttö voi paremmin käyttää omia voimiaan noustessaan ylös vuoteelta. Kokemukset patjasta ovat edelleen positiiviset. Uni on rauhallista ja SK on ollut erittäin tyytyväinen patjan tuomaan helpotukseen.

Potilaan mielestä yöt ovat kivun suhteen helpompia, koska ei tarvitse hakea asentoa eikä maata hereillä odottamassa unen tuloa ja kehon hermoston rauhoittumista nukkumiseen. Nyt nukahtaminen onnistuu paremmin. Keho pääsee heti rentoon asentoon eikä voimavaroja kulu asennon hakemiseen. Vaikka kipu raastaa, antaa patja miellyttävän alustan nukkumiselle, eikä asennon saamiseen tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota. Nukkuma-asento on nyt enemmän selkäasento, jolloin selkäranka lepää entistä paremmin.

SK sanoo, että patjan muotoutuminen ei lisää kipua vaan antaa sellaisen tunteen kuin nukkuisi ikään kuin pilven päällä. Patja ei paina eikä hierrä eikä patjassa ole mitään kehoa ärsyttäviä materiaaleja.

Unen määrä on pysynyt edelleen hyvänä, 8-10 tuntia, eikä SK herää enää yöllä vaihtelemaan asentoa. Unen laatu on SK:n mielestä kohentunut. Keho on potilaan mukaan levänneen oloinen. Päivänaikainen vireystila on kohentunut, koska ei ole tarvinnut heräillä ja hakea asentoa eikä korjata tukityynyjä. Äidin mukaan potilaan olo on niin virkeä kuin se voi noissa kivuissa olla, huomattavasti kohentunut kuitenkin lyhyessä ajassa.

SK:lla on selässä kipulaastari. Nyt sen liimaukset eivät irtoa ja laastari pysyy paikallaan kuusi päivää, joka on sen vaihtoväli. Aikaisemmin laastari rullaantui herkästi hikoilun vuoksi. Nyt hikoilua ei ole. Myös lakana pysyy patjan päällä hyvin. Se on tärkeää, sillä ruttuinen lakana voi hiertää.


Lopuksi
Asiakkaana äiti tahtoi korostaa Raisa Aineen nopeaa toimintaa ja asiantuntemusta. Yhteistyö sujui muutenkin erinomaisesti. Kaikkien yhteinen toivomus on, että SK pystyy toteuttamaan unelmansa ja pyörähtää lukion vanhojentanssipäivänä tanssilattialla edes hetken

Tässä oli yksi tapaus työstäni. Oli hieno tunne oikeasti auttaa tyttöä ja vaikka olen kauppatieteilijä ja humanisti, onnistuin näissä saappaissa näin hyvin. Halu auttaa riitti. Minun ei tarvinnut tietää sairaudesta kaikkea, diagnoosit ovat minulle hepreaa. Ymmärsin selkosuomella, että tyttö tippui ponin selästä. Hän jäi kiinni jalustimeen ja poni jatkoi matkaa. Pää hakkasi maneesin lattiaan, kunnes tyttö menetti tajuntansa ja loukkantui, kuten casessa kerrottiin. Muistan edelleen, missä olin, kun juttelin hänen äidin kanssaan. Kylmät väreet menivät kehon läpi ja kyyneleet valuivat silmistä. Yksi kaunis päivä ja elämän suunta voi muuttua täysin terveellä koululaisella. Minulle halu auttaa riitti ja tästä tämä tapausselostus sai alkunsa. Edelleen mietin usein, mitä tytölle kuuluu, mutta en sitä tiedä. Luovutin työstä lähtiessäni asiakastiedot yritykselle ja tässä casessa hän esiintyy SK salanimellä. Hänen haave oli tanssia vanhojentansseissa ja tässä vaiheessa hyppään opettajan saappaisiin ja mietin, miten opettajana häntä autan.

Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelmiä. (Miettinen 2015; 12).

Olen siis tytön opettaja ja koulu keskeytyy onnettomuuden jälkeen. Pikku hiljaa SK kotiutuu sairaalasta ja koulun ja kodin välillä sovitaan erityisopetukseen pääsystä. Kuten jo yllä lukee laki määrittää erityisen tuen tarpeen kehitysvammaiselle ja sen mukaan me etenemme. Tämä nimike on SK:lle pääsylippu opetukseen, jota hän tarvitsee. Käytännössä voi edelleen käydä niin, että koulutiestä tulee kivinen sillä koulu voi ottaa vain rahat, mutta SK:sta ei kukaan perheen lisäksi välitä, mutta onneksi näin ei käy. ( Moberg et all 2015; 60). Koulun kanssa päätetään opiskelujärjestelyistä, SK:ta, hänen vanhempiaan ja laillista edustajaa kuullaan ennen päätöksen tekemistä. (Miettinen 2015; 15-16.) Onneksi kaikki sujuu hienosti ja oppilaitos lähtee tukemaan SK.n raskasta tietä osaltaan.

On sanomattakin selvää, että nyt edetään päivä kerrallaan. SK on todella lahjakas tyttö, kaikki arvosanat olivat ennen onnettomuutta olleet kiitettäviä. (Tämä tieto on tosi). Onneksi SK on hyvin sinnikäs eikä anna periksi. Saman päätän minä opettajana, yhdessä me taistelemme läpi koetuksen. SK on saanut kipuihin helpotusta ja yöunet alkavat sujumaan. Asetamme koulun, kodin, SK:n ja erityisopettajan kanssa oppimiselle tavoitteet yksilöllisesti SK:n oppimisedellytysten mukaisesti, on sanomattakin selvää että kehitysvamman myötä tavoitteet poikkeavat yleisestä opetussuunnitelman tavoitteenasettelusta. Otamme huomioon kivun ja sen, mitä SK jaksaa, opetuksen sisältö ja ajankäyttö määrittyy nyt täysin SK:n voimien mukaan. Erityiskasvatuksen pedagoginen erityisyys näkyy opetusmenetelmien käytössä ja joudumme soveltamaan yksilöllisiä menetelmiä. (Moberg et all 2015; 65).

Erityisopettaja on tärkein apu minulle opettajana sekä tietysti kodille että koululle, sillä erityisopettaja on koulutettu tarkkaan opiskelija arviointiin ja opiskelijan kehityksen seurantaan. "Erkka" ope tekee SK:lle HOJKS:n, jossa määritellään muun muassa valmiudet, heikkoudet, tavoitteet, erityistarpeet, henkilöt jotka ovat avustamassa ja niin edelleen. (Moberg et all 2015; 66) Mukana yhteistyössä ovat opettajat, oppilashuollon asiantuntijat ja vanhemmat. Erityisopettajan avulla ja luvalla uskallan antaa SK:lle jo hieman luettavaa kotiin. Äidin apu on korvaamaton, yötä päivää (Moberg et all 2015; 69). SK tenttii nyt oppiaineita kotonaan. Erityisopettaja käy valvomassa kokeita hänen sänkynsä vierellä tai joku muu meidän koulusta. Arvioinnissa ei tarvita kevennystä, sillä SK:n pää toimii kuin junan vessa. Ehkä ainoa asia, mikä arvioinnissa olisi huomioitava, on kivun, väsymyksen ja kaksoiskuvien vaikutus oppimiseen, mutta SK:n arvosanoissa nämä ei näy. Hän saa täysiä pisteitä kerta toisensa jälkeen. SK saa tehdä opintoja omaan tahtiin.

Onneksi koulunkäyntiä voi mukauttaa yksilöllisesti. Koulu sujuu ja opinnot etenevät. SK on jo niin hyvässä kunnossa, että hän tulee vähitellen myös kouluun taksilla. Erityiskasvatuksessa joudutaan usein turvautumaan erilaisiin terapiamenetelmiin. (Moberg et all 2015; 68), nyt SK:n tarve on fysioterapiassa. Päivät ovat lyhyitä, sillä hän siis käy samalla kuntoutuksessa. Olen onnellinen, että hän voimistuu päivä päivältä. Opiskelumotivaatio ei kivun lievityksen jälkeen ole kärsinyt, näköhäiriöt vähenevät ja SK elää. Hän elää omaa elämänsä erilaisena, mutta päättäväisesti opiskelee opintojaan. Viimein koittavat vanhojentanssit ja hän toden totta pyörähtää lattialla, kaksi askelta, mutta ne ovat enemmän kuin ei yhtään.

Lähteet:

Aine Raisa 2012, Tapausselostus yritykselle MediMattress 24.4.2012

Miettinen Kaija 2015; Erityisopetuksen käsikirja, ammatillinen peruskoulutus ja aikuiskoulutus. Opetushallitus ja tekijät. Oppaat ja käsikirjat 2015:14

Moberg, Hautamäki, Kivirauma, Lahtinen, Savolainen, Vehmas 2015, Erityispedagogiikan perusteet. PS kustannus. Bookwell OY, Juva.

 

3.3.2016 Oulun ekonomit ja Lonka

päivä oli pitkä, ensin erityspedagogiikkaa ja siitä suoraan digiajan oppimista. On pakko kirjoittaa Lonkan luennosta tai esityksestä jotain itselle muistiin,  olen ihan myyty :)

Aiheena digiajan oppiminen, miten kehitän osaamistani ja ylläpidän hyvinvointiani kaaoksen keskellä? Voiko ruuhkavuosia elävälle sopivampaa aihetta olla? Mikä toi lisämausteen oli Lonkan tyyli. Hän on iloinen blondi ja omaa kyllä niin mahtavan tyylin puhua. Tunnen samalla helpotusta. Psykologian professori uskaltaa puhua ronskisti, miksi sitten en minäkin? Eli voin jatkaa omalla linjalla ihan surutta, tosin lupaan kyllä siistiä omaa kieltäni ja olla esimerkkinä. Silti olen hyvilläni että menin ekonomien naistenpäivään. Lonka esimerkiksi viittasi Pirkko Vartiaisen kirjaan sanoen  "näiden tyyppien" kirjan otin mukaani, mutta en kyllä ole ehtinyt lukea. Miten rohkea ja upea nainen edessäni seisookaan. Hän saa käyttää ronskia kieltä ja samalla koko yleisö vain nauraa. Asia tulee samalla opittua, mutta niin elävästi ja iloisesti etten sitä edes huomaakaan. Oman työpaikkansa YT:t hän myös mainitsi ja sanoi, voihan se olla että nyt laitetaan homekorvat kilometritehtaalle. Ja taas minä repesin.

Tarina jatkuu ja oli aika käydä eri aikakauden teknologiaa läpi, on televisiot, korput ja lerput, nyt jo somet ja digi aika kukoistaa. Lonka kuvailee, kuinka hän on elänyt nousukaudet ja lamat, jolloin kaikki romahtaa ja tähän Lonka lisäsi suoraan tutusta sketsistä ja "sit mie romahan". Nyt jo tuntuu että älä pliis lopeta koskaan!

Mietimme jossain vaiheessa, mitä muutospaineita koemme, kesken parityöskentelyn Lonka pyytää kuuntelemaan myös vierustoveria. Tässä viitattiin samaan asiaan kuin erityispedagogiikan luennolla aamulla. Jokainen osaa olla kertoja, mutta kuinka hyvin osaamme kuunnella? Kuuntelemisen taitoa pitää opetella ja sain tähän jo kahdelta opettajalta kehotuksen samana päivänä, joten taidan uskoa asian. Käymme muutospaineita yhdessä läpi ja niitä tuli heti esiin useita. Ehkä kuitenkin opetuksen anti on se, että opetuksen uudistaminen on yhtä helppoa kuin hautausmaan siirtäminen. Ei siis mitään hätää, kyllä me tulevat opettajat vielä uudistamme opetusta. Hitaasti mutta varmasti. Oivaltava oppiminen kirja on saanut muuten nimensä Oulussa. Lonka opetti "vähän jähmeille Sipilää muistuttaville insinööreille" jotain, eikä opetus oikein startannut ennen oivallusta. Insinöörit siis heräsivät sanan oivallus jälkeen, siinä siis hyvä ja oivallinen nimi kirjalle. Tämä kirja on huomenna joko käsissäni tai ainakin varaan sen itselleni. Tästä saan varmasti paljon tulevaan harjoitteluuni vinkkejä.

Loppuun illan mukavin anti: "kun mies menee naimisiin se kytkeytyy itseään älykkäämpään järjestelmään".

 

Yksilöllinen pohdintatehtävä

Nyt on aika koota kevään opetus yhteen ja samalla pohtia omaa opetusta ja sitä miten itse toimin ja miten ryhmä toimi yhdessä. Ihan ensin on pakko kommentoida kevättä kokonaisuutena. Eli nämä viisi opetuskertaa eivät olleet millään mittarilla yhtä antoisia kuin mitä syksy oli. Syksyllä olimme rohkeita kokeilemaan erilaisia metodeja ja nyt keväällä oli havaittavissa tsempin väheneminen. Oma arvioni on se, että moni opiskelija suuntautui heti luvan saatuaan harjoitteluun ja opiskeluinto lopahti väsymyksen tai kiireen vuoksi. Olin ehkä jopa hieman harmissani, koska itse olin ajatellut opiskella täysillä loppuun asti. Ehkä muiden lipsuminen vaikutti koko ryhmän lipsumiseen, mutta ihan selvästi oli nähtävissä, että porukka antoi periksi eikä ollut enää samalla innolla mukana. Poissaolojen määrä myös kasvoi  kevään istunnoissa. Tämä väite ei kyllä perustu mihinkään faktaan, mutta sellainen tunne ainakin tuli.

Miten itse toimin kevään aikana? No ensinnäkin yhtään poissaoloa en opintojen aikana kerännyt. Satsasin opintoihin loppuun asti, mutta kyllä on pakko sanoa, että myös oma turnauskestävyys oli koetuksella. Työn, lasten harrastusten, kodin, muiden opintojen ja näiden verkko-opintojen yhteensovittaminen on välillä haastavaa. Jaoimme lähiopetuspäivillä opetuksen aihealueet kestävästä kehityksestä ryhmän jäsenille, mutta muuta ei sovittu tämän jälkeen. Itse lainasin kirjat ja perehdyin ekologiseen kestävään kehitykseen heti tammikuun alussa. Makustelin aihetta sitten lähes kuukauden. Olimme viimeinen ryhmä ja se antoi meille aikaa ehkä jopa liikaakin. Teemaryhmän muut jäsenet olivat aika hiljaa koko kevään. Kokoonnuimme kerran, mutta selvästi oli havaittavissa että ryhmältä puuttui johtaja. Jos joku sellainen oli niin Joonas oli hyvinkin jyvällä mitä tehdään ja missä mennään. Hän myös rohkeasti ohjasi ryhmän tekemisiä, mikä oli hyvä.  Mitä opin ryhmätyöskentelystä tämän perusteella on se, että ryhmä tarvitsee hyvin toimiakseen aikaa. Aikaa tutustua ja oppia tuntemaan ryhmän jäsenet. Olemme opiskelleet ryhmän vaiheita jo syksyllä ja sen perusteella en koe tätä ryhmäjaon muuttamista kovinkaan perusteltuna. Olen aika vakuuttunut siitä, että mikäli Halti olisi jatkanut ryhmänä loppuun asti olisi lopputulos ollut työskentelyn kannalta parempi. En silti sano, että yksikään ryhmä olisi epäonnistunut, mutta syksyn ryhmät tunsivat toisensa jo entuudestaan, tämä mahdollistaa sen, että jokainen ryhmän jäsen tietää ryhmän vahvuudet ja heikkoudet. Toisaalta, ehkä tämän ryhmäjaon muuttamisen tarkoitus oli juuri tämä, osoittaa meille sen, että muutos on haastava.


Kuten jo mainitsin, jaoimme kestävän kehityksen osa-alueet jo lähiopetuspäivillä. Eli työnjako oli aika selvä. Teimme myös tuntisuunnitelman jo lähiopetuspäivillä ja sitä ei ollut lupa missään vaiheessa enää muuttaa eli raamit ja metodit olivat jo selvillä. Timon ja minun oli tarkoitus opettaa Pecha Kuchaa mukaillen kestävää kehitystä. Aika pian silti huomasin, ettei meille ole teoriaa 20 minuuttia kahdestaan opetettavaksi ellei kaikki muutkin lähde mukailemaan Pecha Kuchaa, eihän minulle annettu kuin yksi keken osa-alueista ja teoria tarvitsee muut mukaan. Onneksi kaikkien tehtävä oli valokuvata kestävää kehitystä omassa arjessa, tästä oli mahdollista saada rakennettua opetus valokuvin. Pidin valokuvia hyvinkin järkevänä valintana, ensinnäkin opetus oli viimeinen eikä kukaan jaksa enää luennointia ja toisekseen saimme vielä yhden metodin testattua AC ympäristössä. Olisimme silti voineet ryhmänä rakentaa esitystä vielä ehjemmäksi, sillä emme missään vaiheessa oikein käyneet esitystä valmiina läpi. Olihan meillä ne omat alueet, mutta silti ylimääräiset rytmihäiriöt olisi ollut mahdollista karsia yhdessä suunnittelemalla. Ehkä näin leväperäisesti hoidettua opetuksen suunnittelua ei tule enää koskaan toista, mutta olihan tuo hieno kokemus, varsinkin kun opetus meni täydestä kuin väärä raha. Opetus siis onnistui yli kaikkien odotusten. Jokainen oli suunnitellut oman osuutensa hyvin eikä itse opetustilanteessa ollut mitään moittimisen sijaa. Tietysti aina voisi tehdä asioita toisin, mutta en olisi tehnyt suuria muutoksia minnekään. Opetettavat aihepiirit tuli opetettua hyvin ja kaikki varmasti tietävät tämän jälkeen miten kestävää kehitystä voidaan tarkastella monelta eri kantilta. Erityisen onnistunutta opetuksessa oli ehdottomasti valokuvat. Vaikka niitä ei aina opettaja linkittänyt koulumaailmaan, ymmärtää harjaantunut kuulija että kekeä on mahdollista soveltaa työssä kuin työssä.  Myös breik out toimi tässä opetuksessa hyvin ja sen avulla oli mahdollista osallistaa kuulijat mukaan. Emme sopineet miten breik outissa kukin toimii jaoimme vain aihealueen mistä puhumme. Ainakin ekolokisen kestävän kehityksen breik outissa keskustelu ja osallistuminen toimi hyvin. Käytimme mikkejä ja chattia kaikkia sopivasti. Saimme oikein perusteltua palautetta ja olen vakuuttunut siitä, että kuulijat sisäistivät asiamme hyvin.

Muiden ryhmien opetuksesta olen antanut jo opetustuokio kerrallaan palautetta. Ehkä kautta linjan olisin kaivannut opetusta enemmän käytännön kuin teorian kannalta. Osaan itse hakea tietoa, mutta kuka jakaa ne kokemukset? Ymmärsin monen ryhmän kohdalla, että porukka jakautui omaa osaamistaan lähellä olevaan ryhmään. Silti opetuksessa en ehkä yhdenkään ryhmän kohdalla havainnut sitä kokemuksellisuutta. Aika teoriapitoisia olivat opetuskerrat kerta toisensa jälkeen. Yllättävän paljon myös opetusta tehtiin erilaisten videoiden kautta. Oma tekemät videot olivat paikallaan, mutta muuten ne eivät kyllä olleet perusteltuja. Ne olisi voinut antaa meille resurssipankkiin odottamaan hetkeä, kun kaipaamme jotain opetettavan asian lisäystä tms. Itse ainakin jo yhden opetuskerran aikana väsähdin, kun aina piti katsoa video ja nostaa käsi pystyyn kun olen valmis. Annoin blogissani jo jokaiselle ryhmälle palautteen opetuskerran jälkeen, joten en sitä enää koe tarpeelliseksi antaa uudestaan tässä pohdinnassa. Kautta linjan koen etten saanut näistä irti sitä mitä odotin, mutta toivottavasti osaan sitten itse jakaa opetustuokioissa kokemuksiani enkä ainoastaan teoriatietoutta.

Muut ryhmät opettivat kevään aikana kansainvälisyyttä, yrittäjyyskasvatusta, erityiskasvatusta ja työelämäläheisyyttä. En voi omalla alallani välttyä miltään näiltä teemoilta, joten koska asiat jäivät mielestäni irrallisiksi menemme taas teemalla Siperia opettaa pitkästä aikaa. En silti ole huolissani ettenkö osaisi omalla alallani tunnistaa ydinasioita jokaisesta näistä teemoista. Erityiskasvatus on selkeästi minulle vierain aihealue, mutta kunhan erityispedagogiikan opinnot alkavat tulevalla viikolla on tämäkin tieto syvennetty tarvittavalle tasolle. Oppijakson saa suorittaa haluamallaan tasolla ja minä ajattelin tehdä siitä 5 opintopistettä, eli ei huolta peilaan tämän omaan alaani varmasti kevään kurssilla. Kansainvälisyys on ehkä toiseksi vierain, sillä en omassa työssäni kohtaa kansainvälisyyttä muuta kuin asiakkaiden toimesta. Onneksi kaikki asiakkaat ohjataan minulle, sillä olen talossa ainut, joka kykenee myymään auton myös englannin kielellä, toimitusjohtajan lisäksi. Mikä sattuma, mutta kevään opetusharjoittelussa saan myös ripauksen kansainvälisyyttä, sillä meille tulee kurssille vieraileva opettaja yhden viikon ajaksi. Tämäkin osa-alue saa siis vielä lisä mausteensa juuri oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Yrittäjyys ja työelämäläheisyys ovat minulle tutuimmat aihealueet. Olenhan tehnyt itsekin oppisopimuksella yhden tutkinnon. Tämä jos joku on hyvinkin työelämä läheistä ja hieno tapa suorittaa tutkinto. Yrittäjyys taitaa asua minussa jo luonnostaan, joten sen asian omaksuminen ja peilaaminen alalleni tulee luonnostaan nyt ja aina.

Tein osaamisen itsearvioinnin ehkä hieman väärin. Ajattelin, että se tehdään eAPE opintojen päätteeksi, mutta mielestäni minun on vaikea arvioida osaamistani ennen kun olen tehnyt myös opettajan töitä käytännössä. Arvioin siis osaamistani mutu tuntumalla eikä se tapa kyllä anna todellista kuvaa osaamisestani. En siis erittele antamiani vastauksia osana blogia, sillä olen ollut yltiö optimistinen arvioidessani osaamistani. Uskon, että minusta tulee hyvä opettaja, uskon myös että osaan suunnitella tunnin ja toteuttaa sen. Kestän hyvin myös palautetta, sillä ilman sitä en voi kehittyä oikeaan suuntaan. Silti tiedän jo nyt, että oppituntien suunnittelu vaati paljon enemmän kuin ape opintojen suunnittelu. En siis voi sanoa miten osaan, ennen kuin teen työtä myös käytännössä face to face opetuksena. Arvioin työelämäosaamisenikin nykyiseen työhöni, mutta tietysti itsearvioini haluaisi vastauksen työelämäosaamiseen opettajana. Sitä arvosanaa on siis pakko laskea jo heti kättelyssä antamastani nelosesta! Voin ehkä itsearvioni tehdä nyt niin, että otetaan jokaisesta antamastani arviosta yksi tai kaksi arvosanaa pois niin olemme ehkä siinä, missä todellisuudessa olen :) Tämä on ehkä parempi tehdä nyt jo niin suunta on vielä ylöspäin. Tosin enhän minä itselleni vitosia tietysti antanutkaan, mutta olin optimistinen sen tunnustan. Mitä opettajan ydinasioita kehitän, vastasin erityispedagogiikan ja opetustyön. Nyt lisään siihen vielä kansainvälisyyden, onneksi nämä kaikki toteutuvat seuraavaksi. Jään hyvillä mielin opintovapaalle ja ammennan tulevan kevään aikana itselleni oppia kahden opettajan avulla. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja motivoitunut harjoittelija varmasti tulen olemaan. On hienoa saada eAPE nyt tämän pohdinnan myötä pakettiin. Seuraavaksi opetusharjoittelu, 12 opintopistettä muita opintoja ja opettaja Aine on valmis.

22.2.2016 Kestävä kehitys

Tänään on meidän vuoro opettaa. Voinko saada parempaa syntymäpäivälahjaa kuin eAPE opinnot päätökseen? Hieno tunne, kun pian nämä luennot ovat ohi. Valmistautuminen opetustuokioon ei ole samaa tasoa, kuin mihin olen tottunut Haltin kanssa. Toisaalta jaoimme aihealueet hyvin tarkoin ja uskon todellakin jokaisen selviytyvän omasta opetettavasta aiheesta paremmin kuin hyvin.
Minun aiheenani on ekologinen kestävä kehitys joka taatusti on aihepiireistä tutuin ja sen myötä helpoin. Mikä minua nyt eniten pelottaa illan opetuksessa on se, pysymmekö aikataulussa ja annetussa otsikossa miten hyvin kiinni. Annettu aika ei ole pitkä ja meidän pitäisi antaa tuleville opettajille jotain kättä pidempää. Toivottavasti kaikki jaksavat kuunnella meitä, eikä turnauskestävyys paina liikaa.

Tämä ihana teksti aloitti päivämme, WOW mikä tunne :) Onneksi olkoon todellakin, viimeinen istunto! Hyvä eAPE hyvä me ja hyvä minä. Viesti sai varmasti jokaisen hyvälle tuulelle.

Tapasimme ryhmänä vielä ennen neljää Mont Blancilla ja lähdimme loppupalaveriin breik out sessioon, tuli testattua sen toiminta samalla. Sovimme vielä kertaalleen jokaisen tehtävät ja ei muuta kuin töihin nyt sitten. Timo aloitti hostina ja kertoi päivä agendan, apua pari euroa meni Tiiulle, kun hän meni ja sanoi että käymme läpi. Eihän me enää mitään käydä läpi, vai oliko autokauppa jo tässä vaiheessa muutamaa eroa vaille? Jos oli niin mielelläni minä Tiiulle vielä auton myyn ;) Timon asia oli painavaa, hän kertoi missä me kestävän kehityksen puitteissa menemme ja mikä on maailman ja Suomen tila asian suhteen. Ei mukavaa kuultavaa, mutta pakko nämä on jokaisen ymmärtää. Seuraavana olikin minun vuoro, juuri kun avasin suuni marssi puoliso ovesta sisään kukkapuskan kanssa ja YES minun opetus häiriintyi... Lämmitti kimppu silti mieltä ja kevensi tunnelmaa tämä sekoilu. Jossain vaiheessa syksyä lupasin teljetä lapset opetuksen ajaksi kellariin (jota meillä ei edes ole), nyt mukaan lähtee myös Heikki <3 Vai menenkö minä sittenkin lukkojen taakse? Se jää nähtäväksi.

Ihana ele, jokavuotinen syntymäpäiväkimppu tulppaaneita, mutta ajoitus olisi voinut olla ehkä hieman parempi. Opetin kestävää kehitystä kuvin, idea oli opettaa mukaillen pecha kuchaa verkossa. Pidin kyllä opetusmetodista. Puhuttua ei tarvinnut miettiä, olin sen verran sisällä jo asiassa. Ekologisen kestävän kehityksen pääteemoja on kierrätys, ekoteot, päästöt, otsoni, liikkuminen, vesistöt ja ja ja. Mieleenpainuvimmat valokuvaukset tein venemessuilla, jossa Itämeri oli osa messuteemaa. Onneksi huoli on meidän kaikkien huulilla! Oli hienoa reissata, miettien kokoajan matkaa ekologisen kestävän kehityksen kautta. Milloin kuvasin roskakoreja, milloin ratikoita.

Vaikka Suomi on edelläkävijä kestävän kehityksen suhteen ei huoli ole turha. Moni ei piittaa asiasta, vaikka pitäisikin. Olen itse miettinyt kestävää kehitystä paljon arjessani ja työssäni. En ole piittaamaton, mutta en myöskään fanaattinen asian puolesta puhuja. Otan silti asian vakavasti ja tulen varmasti myös opettajan työssäni asiaan kiinnittämään omilla teoillani huomiota. Toimin samalla myös esimerkkinä opiskelijoille, sillä omalla esimerkillä ja asiasta puhumalla tulevat ihmiset tietoiseksi asiasta. Tiiun sanoin, tehdään asiasta piilo-opetussuunnitelma. Mutta nyt jatkan muiden opetukseen.

Jäljellä olivat Minna N, Satu ja Joonas. Kuvat Pecha "keke" Kuchan tapaan opetuksessa jatkuivat ja oli hieno huomata miten tiimityöskentely sujui. Yksi sulki kameran ja toinen käynnisti, kuin liukuhihnalla jokainen hoiti opettajan roolinsa hienosti. Kuvat puhuttelivat kaikkia ja toivottavasti myös aiheet. Joonas otti sympatiapisteet kirahvinsa kanssa. Huoli meidän luonnosta ja ravinnosta oli käsin kosketeltavaa taloudellisen kestävän kehityksen aikana. Kulttuurinen ja sosiaalinen kestävä kehitys olivat vaikeimmat aiheet, mutta wow miten hienosti teemat käsiteltiin karjalanpiirakoita myöten. Uskon, että jokainen opettaja oli paneutunut aidosti innostuen omaan teemaansa ja se myös näkyi opetuksessa. Vaikka ryhmä rämä ei paljon ennakkoon treenannut ei kukaan kuulija sitä edes huomannut. Voidaanko me siis todeta, että me ollaan valmiita opettajia, kun voimme tällä tyylillä opettaa? Minä sanon että KYLLÄ! Opinnot tulivat päätökseen ja me opettajat selvästi hallitsemme asiamme. Palautetta en ole opetuksesta vielä nähnyt, mutta se mitä suullisesti saatiin oli todella positiivista.

15.2.2016 Työelämäläheisyys

Toiseksi viimeinen luento ja kuten jo edellisessä blogissani sanoin, alkaa turnauskestävyys olla kovilla ja sen ehkä huomaa myös muista. Tänään kiipesin Kilimanjarolle ja kah seeprat vilahti jälleen :) Ihmettelen, miksi Kilimanjaron slidet ovat edelleen ylhäältä alaspäin luettavissa, vaikka koko syksyn vuori sai palautetta, ettei opiskelijat tykänneet siitä tyylistä. Uskollisesti loppuun asti linja piti, tähän täytyy siis olla hyvä peruste ja hyväksytään ulkoasu tällaisena. Seeprat vain jossain välissä vilahti, ne ei enää kulkeneet matkassa.

Odotukset opetukseen olivat neutraalit, Johannes minun kutsuma hypnoottinen puhuja on äänessä jälleen :) Voi tuota ihanaa varmaa tyyliä, ihailtavaa se on kyllä edelleen. Johanneksesta huokuu rauha, varmuus ja osaaminen, hän myös isännöi Kilimanjarolla ja oli selvästi vastuun kantaja. Tästä päivästä jäi mieliin, että opettajat olivat kukin panostaneet opetustuokioon täysillä.

Videot saivat  ensin minulta karvat pystyyn, johtuen viime viikkoisesta kyllästyksestä. Olipa hienoa yllättyä, kun vihdoin vastahakoisesti aukaisin ensimmäisen videon. Minna D:n terveiset Sveitsistä ja perään hetken kuluttua Kirsin haastattelu Suomesta. Tällaiset videot ovat todellakin oikeita ja oikeassa paikassa. Opettajat olivat ne itse tehneet ja se jos joku osoitti vielä lisää osaamista ja panostusta. Videoihin oli käytetty ajatusta ja aikaa. Minna ja Kirsi olivat tehneet haastattelun ja Kirsi oli keksinyt liittää kuvia videoon, koska haastateltava ei halunnut tulla filmitähdeksi. Kirsi saa minulta kyllä sata pistettä ja papukaijamerkin panostuksestaan. Hienoa heittäytymistä.

Myös Minna D oli koostanut loistavan esimerkin ja haastateltavat olivat oikeasta elämästä ja ihanasti puhuivat suomea. Sveitsin mallia verrattiin Suomen oppisopimusmalliin. Ehdottomasti Suomessa on hyvä ottaa oppia muiden maiden käytänteistä. Tämä esimerkki osoitti sen, kuinka opiskelijat koulutetaan ammattiinsa vaaditulla ja ehkä Suomen mittakaavassa myös vaativalla tavalla. Opiskelijoilta odotetaan paljon ja osaamista mitataan testein. Haastateltava tosin lopuksi tuumasi olevansa jo esimiestään nopeampi työssään. Eli oppi todellakin taisi mennä perille.

Oppisopimus on Suomessa hyvä tapa kouluttautua. Itse olen suorittanut yhden monista tutkinnoistani oppisopimuksella. Tämä minun suorittama tutkinto oli omassa työssäni hyvin helppo suorittaa, mutta hieno keino saada työntekijöille ammatti. Tämä opetustuokio sai parhaat keskustelut aikaiseksi loppua kohden. Ehkä kaikki todellakin huomasivat tämän panostuksen ja tarttuivat kiinnostavaan aiheeseen. Uskon, että kaikki saivat jotain kättä pidempää tästä opetuskerrasta. Opetus ei ollut ihan hyvä, vaan loistava :) Kiitos osallisille!